keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Hyvää keskikesää Ikinörtin lukijoille!


Hyttysen hyrinä
ukkosen jyrinä
perhosen lento
vanamo hento
purojen juoksu
mataran tuoksu
matojen tonkija
onnekas onkija
hehkuva katu
kuutamosatu
mansikkamaito –
kesä on aito.

– Kaija Pakkanen –



Ikinörtti palaa verkkoon tuorein jutuin taas elokuulla

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Tietotekniset kysymykset askarruttavat kesälläkin

Enterin tietotekniikan vertaisopastukset senioreille ovat haluttua aktiviteettia. Tähän asti opastusta on tarjottu viikoittain tammikuusta toukokuuhun ja syyskuusta joulukuuhun pääkaupunkiseudulla ja vähän sen ulkopuolellakin yhteensä jopa 50 opastuspisteessä. Pelkästään Helsingissä opastusta saa 18 kirjastossa ja 10 palvelukeskuksessa. Vilkkaimmat opastuspisteet sijaitsevat Helsingin keskustassa hyvien julkisten yhteyksien päässä, ja sinne myös päätimme perustaa tänä kesänä Enterin ensimmäisen, kerran viikossa toimivan kesäpäivystyksen. Nimittäin Kampin palvelukeskukseen, joka muutenkin tarjoaa senioriväelle monenlaista harrastusmahdollisuutta myös kesällä.

Satunnaisia kyselyitä opastuksesta on edellisinäkin kesinä tullut, mutta lopullinen sysäys idealle tuli itse opastajien suunnalta. Opastaminen ja uusien ihmisten tapaaminen on monelle vapaaehtoisellemme niin sydäntä lähellä oleva harrastus, että ei ollut vaikeuksia saada muutamia opastajia innostumaan satunnaisista kesähommista. Teimme kesäopastuksesta mainoksen ja jaoimme sen Enterin kotisivuilla, muutamalle yhteistyötaholle sekä jäsenistöllemme. Silti oli vaikea ennustaa, kuinka vilkasta opastuksessa kesäkuukausina tulisi olemaan.


Muutaman kesätiistain jälkeen voi todeta, että kesäopastus on otettu riemulla vastaan. Ongelmia ja kysymyksiä laitteiden käytöstä on riittänyt siinä missä muulloinkin. Lomakauteen liittyviä kesäisiä aiheita ovat olleet esim. radio-ohjelmien, e-kirjojen ja muiden hyödyllisten ja hauskojen sovellusten lataaminen, valokuvien siirto ja lähettäminen, karttapalvelut sekä mobiililaitteiden käyttö ja mahdollisuudet ulkomaanmatkoilla. Lisäksi ollaan muistutettu pitämään tunnukset ja salasanat tallessa päivityksiä, latauksia ja uudelleen käynnistyksiä varten, jotka monesti tulevat vastaan silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.

Heinäkuussa on kaikkein aktiivisimpienkin enteriläisten aika ladata akkujaan, paistatella päivää tai kuunnella kesäsateen ropinaa, ihastella kukkien väriloistetta, kuopia kasvimaata ja nauttia sen antimista, istua laiturin nokassa ja uittaa varpaita rantavedessä tai retkeillä kylillä ja kaupungilla. Nauttikaa Suomen kesästä!


Tervetuloa opastukseen taas elokuussa!
Nina Ziessler

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Jäsentapahtumat keväällä 2016


Enterin jäsentoimintaryhmä järjesti enteriläisille kevätkaudella 10  jäsenretkeä joissa oli mukana 350 osallistujaa. Jäsenretkiä tehtiin näyttelyihin  ja historiakohteisiin pääkaupunkiseudulla sekä päivän kestäviä retkiä joilla käytiin konsertissa Lahdessa ja näyttelyissä Mäntässä  ja Tallinnassa.
Erittäin suositut jäsenretket muodostavat hienon yhdessäolo ja virkistystoiminnan Enterin päätoiminnan vertaisopastuksen rinnalle. Jäsenretket järjestää jäsentoimintaryhmä johon kuuluvat ryhmän vetäjä Olli Uotila, Lea Grönlund, Marjatta Ikkala, Eva Korkiala-Blomqvist, Tarja Toiviainen ja Ritva Vartiainen. Jäsentoiminnan järjestämiseen tarvitaan lisää tekijöitä. Jos haluat liittyä jäsentoimintaryhmään ja osallistua ryhmän järjestämien retkien tuottamiseen niin ilmoittaudu toiminnanjohtajallemme  Juulia Anderssonille  sähköpostilla / enter.juulia(at)gmail.com tai puh. 050-374 8645

Kevätkauden kymmenen retkeä
10.2. retkeiltiin Etelänavan valloitus-näyttelyyn Tallinnan Merimuseoon  
Retkellä oli 40 osallistujaa ja merimatka tehtiin Viking XPRS-laivalla. Menomatkalla laivan kokoustilassa keskusteltiin Veli Kahralan  ja Seppo Kurkisen johdolla Internet-selaimista. Paluumatkalla nautittiin yhteinen illallinen laivan ravintolassa. Tallinnan Merimuseon näyttelyyn siirryttiin tilausbussilla ja  opastetulla kiertokäynnillä tutkittiin näyttely.
Kilpajuoksu maailman ääriin -näyttely kuvasi Etelänavan valloitusta, joka oli tutkimusmatkailun historian dramaattisin tarina. Norjalainen tutkimusmatkailija Roald Amundsen ja brittiläinen Falcon Scott olivat vuonna 1911 etelänavan tutkimusmatkalla samaan aikaan, mutta vain toinen heistä palasi kotimaahansa. Näyttelyssä esitteleltiin myös antarktiksen luontoa ja​ ​tieteelle omistettua nykypäivää.

Hyvän oppaan mukana kävimme Etelänavalla
Kuva Tapani Kontiala
23.2. käytiin jäsenretkellä oopperassa Mozartin Taikahuilu oopperan pääharjoituksessa

Pääharjoitus eli kenraaliharjoitus on oopperaesityksen työryhmän viimeinen harjoittelu ennen ensimmäistä esitystä. Mukana ovat kaikki esityksen osatekijät  kuten orkesteri, lavasteet, puvut, valot ja maskit. Retkelle osallistui 30 enteriläistä.
Kansallisoopperan Taikahuilu ooppera esitettiin Berliinin Komische Opera kuuluisan tuotannon mukaisesti, jossa Taikahuilu esitettiin animaatiota ja eläviä laulajia yhdistävänä toteutuksena joka loihti näyttämölle aivan uudella tavalla Taikahuilun loputtoman rikkaan fantasiamaailman.  
26.2. retkeiltiin Lahden Kaupunginteatteriin Myrskyluodon Maija -musikaaliin
Myrskyluodon Maija-musikaali perustuu ahvenanmaalaisen Anni Blomqvistin romaaniin Myrskyluoto, joka kuvaa 1800-luvun ankaraa ja raskasta saaristolaiselämää. Musikaalissa on Matti Puurtisen moni-ilmeinen musiikki yhdistettynä Jouni Prittisen meneviin tanssikoreografioihin takaavat katsojalle nautittavan musikaalikokemuksen.  Yhteinen lounas nautittiin ennen paluumatkaa.  Retkelle osallistui 66 enteriläistä ystävineen.
Myrskyluodon Maija-retki on kuvailtu tarkemmin maaliskuun Ikinörtissä. Juttu löytyy tällä linkillä: http://ikinortti.blogspot.fi/2016/03/myrskyluodon-maijaa-tapaamassa.html
21.3 ja 18.4. tutustuttiin Reitzin säätiön taidekotiin
Reitzin säätiön taidemuseossa ovat esillä Lauri Reitzin keräämät taide- ja antiikkiesinekokoelmat. kotimuseossa on nähtävillä suomalaisen maalaustaiteen historian merkkiteoksia. Myös museon suomalainen antiikkihopeakokoelma on ainutlaatuinen kokonaisuus.  Museon kokoelmiin tutustuttiin  hyvän opastuksen myötä  kahdella retkellä joille osallistui yhteensä 40 enteriläistä.
Opas kertoo Reitzin museon kokoelmasta takanaan museoon juuri hankittu
Helene Schjerfbeck´n teos  Sitruunoita visakoivukulhossa
Kuva Ritva Vartiainen
9.4. tehtiin päivän mittainen retki Mänttään Serlachiuksen Gösta-museoon
Museon suurnäyttelyssä esiteltiin  maailman merkittävimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan saksalaisen Anselm Kieferin monumentaaliteoksia saksalaisesta Grothe-kokoelmasta. Retkemme osallistujat pitivät Kieferin teoksia upeina ja lumoavina. Opastetun kierroksen aikana tutustuimme myös taidemuseo Göstan kohokohtiin  Joenniemen vanhassa kartanossa, jossa nautittiin myös yhteinen lounas. Retkelle lähdettiin Kiasmalta klo 8 ja palattiin klo 20 ja osallistujia oli 55.
C:\Users\Ritva\Pictures\IKINÖRTTI JÄSENTIL 16\(null).jpg
Enteriläiset Kieferin monumenttaalisen taideteoksen edessä kuuntelemassa
opastusta kuulokkeiden kautta Kuva Helena Venäläinen

20.4. tutustuttiin uudistettuun Kansalliskirjastoon
Kirjasto sijaitsee Unioninkadulla vastapäätä tuomiokirkkoa. Opastetulla kierrolla  tutustuimme kirjaston toimintaan, historiaan, arkkitehtuuriin sekä rakennuksen uudistukseen. Osallistujia oli 40. Kansalliskirjasto, aiemmin Helsingin yliopiston kirjasto, on Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto sekä näyttelytila. Kansalliskirjasto tallentaa myös digitaalisia kulttuuriperintöaineistoja kuten sanoma- ja aikakauslehtiä .  
Enteriläiset katsovat kohti kirjaston upeata lasikupolia kun opas kertoo
kirjastorakennuksen uudistamisesta Kuva Ritva Vartiainen
22.4. käytiin Frank Sinatran 100v-konsertissa Lahden Sibeliustalolla
Retkellä oli 54 osallistujaa eli  täysi bussillinen enteriläisiä. Sinatran suurimpia hittejä tulkitsi samettiääninen hurmuri, lahtelaisyleisölle monista konserteistaan tuttu Gary Williams.  Konsertissa kuultiin monet viihdemaailman rakastetuimmat sävelmät ison orkesterin kanssa esitettyinä - My Way, You’re Sensational, Witchcraft jne.  Retkellä nautittiin myös yhteinen lounas.
3.5. tutustuttiin Kansallisteatterin taideaarteisiin  ja historialliseen teatterirakennukseen
Kahden tunnin opastetulla kierrolla tutustumme teatterissa esillä oleviin tunnettujen taiteilijoiden taideteoksiin. Oppaamme Katriina Pyrrö esitteli teatterin kaikki taideteokset sisääntuloaulasta toiselle parvelle.  Saimme myös historiatietoa suomalaisesta teatterista sekä teatterin upeasta graniittilinnasta joka on rakennettu vuonna 1902.
C:\Users\Ritva\Pictures\IKINÖRTTI JÄSENTIL 16\FullSizeRender.jpg
Kuvassa teatteriretken 30 osallistujaa teatterin esiintymislavalla
Kuva Tapio Hietamäki
Syyskaudelle on suunniteltu retkiä Tekniikan museoon, Kotkaan, Lahteen musikaalikonserttiin ja Tallinnan TV-torniin. Kun retket varmistuvat niin niistä tulee tiedot tapahtumakalenteriin ja lähempänä retkeä lähetetään jäsenille kutsuviesti.

Jäsentoiminta jatkuu elokuussa,  jolloin  on ensimmäinen jäsenretki.  Syyskuun alussa  alkavat myös opastukset ja tietoiskut sekä luennot.
Hyvää kesää!
Enterin jäsentoimintaryhmä
Ritva Vartiainen

torstai 9. kesäkuuta 2016

Työkaveri tuli taloon



Keskiviikko 16.12.2015

Kyttäsin sähköpostia koko päivän tasaisin väliajoin, vaikka aiempina vuosina tieto oli tullut vasta iltapäivällä neljän ja kuuden välissä. Mutta entä jos se tänä vuonna tulisikin aiemmin? Työpäivä oli ohi ja menin kauppaan ruokaostoksille. Maitohyllyn kohdalla sähköpostiin tuli ilmoitus: avustuspäätös on saapunut. Äkkiä, äkkiä... miten sormet menikään tönköiksi, kun piti näppäillä pientä kosketusnäyttöä... 
 
...vastaako RAY tämän vuoden parhaasta joululahjasta ja antaa avustusta työkaverin palkkaamiseen?
Kyllä!
Taisin jopa pomppia maitohyllyn luona (mitä ei ehkä heti minusta uskoisi). No ehkä kukaan ei nähnyt... 


Sen verran olin ollut toiveikas, että työpaikkailmoitus "ENTER ry hakee vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria" oli jo valmiina. Onneksi sitä ei tarvinnut laittaa roskakoriin. Ilmoitus julkaistiin perjantaina 18.12. ja hakuaikaa oli kuukausi. 

Hakemuksia tuli noin 140. Niitä lukiessa tuntui siltä kuin yhtäkkiä olisi saanut 140 uutta tuttavaa, melko yksipuolista tuttavaa tosin. Jokaisen hakemuksen kohdalla mietin, tulisiko hän olemaan Se Oikea. Irrelevanttien hakijoiden karsimisen jälkeen jatkoimme hakijoiden karsimista pienellä porukalla. Loppuvaiheessa hakijoita oli noin 10, kaikki päteviä hommaan eli kyse oli vain siitä, kenet näkisimme parhaiten töissä Enterissä. Haastattelujen jälkeen valitsijoiden päätös oli kuitenkin yksimielinen: Ninasta tulee työkaverini!       

Helmikuun loppu
En väitä, että alku olisi ollut helppo. Olin sentään ollut kolme vuotta yksin. Piti perehdyttää Ninaa ja hoitaa samalla omat hommat, samaan syssyyn pistettiin myös taloushallinto uusiksi. Ninan tulon myötä huomasin, kuinka paljon hiljaista tietoa minulla oli. Nina välillä nauroi, miten ihmeessä muistin kaikkien nimet ja opastuspaikkasysteemit. Mutta olihan se ihan mahtava tunne, että meidän vapaaehtoiset saivat viimein ihmisen, joka hoitaa pelkästään heidän asioitaan. 

Kesäkuu 
Nina on hoitanut tonttinsa mallikkaasti ja opastajien nimetkin on erittäin hyvin hallussa näin lyhyessä ajassa ;) Nina katsoo montaa asiaa tuntemattoman näkökulmasta ja kysyy "Miksi tämä on näin?" tai "Voisiko tätä muuttaa?". Kappas, ei minulle ole tullut mieleen, muuta ihmeessä! Olemme hyvä Enter-tiimi: toinen auttaa kun toisen ideat loppuvat ja olemme monessa suhteessa ihmisinä samanlaiset, meidän on helppo tulla toimeen keskenämme. Mitäpä sitä muuta työkaveriltaan voisi toivoa :) 

Tässä kohden kuuluisi olla meistä yhteiskuva, mutta sellaistapa ei vielä ole! Laitetaan se siis työtehtävien listalle ;)

Kiitos Nina tästä keväästä!
Juulia - Enter-tiimin toinen puolikas