torstai 15. lokakuuta 2015

Kiinalaista viestintää

  Pääsin sivusta seuraamaan ns. kadunmiesten viestintää Kiinan kolmessa merkittävässä kaupungissa, Shanghai, Xi’an Ja Peking. Liikkumiseni rajoittuivat pääosin noiden kaupunkien keskusta-alueille sekä turistikohteisiin. Teimme matkaa paikasta toiseen bussilla, jolloin ajoneuvon ikkunasta oli mahdollista seurata mitä kadulla kulkijat puuhailivat.

Elleivät kirjaimet tai pikemminkin kirjoitusmerkit olisi antaneet vihjettä sijaintimaasta, en olisi pystynyt erottamaan missä olimme liikkeellä. Ympäristö, ihmiset ja kulkuneuvot olivat moderneja kuten missä tahansa länsimaisessa suurkaupungissa.
Itse pelkäsin ennakkoon nettiviestinnän toimivuutta luettuani ennen matkaa kiinalaisten netinkäytön rajoituksista. Olin varautunut Suomessa yksityisellä VPN-yhteydellä, jotta saisin Googlenkin ohjelmat toimimaan matkani aikana. Ja niiltä osin yhteydet pelasivatkin aivan mukavasti. Matkan aikana harmittelin, etten tullut ostaneeksi Shanghain lentokentän tuloaulasta prepaid-liittymää. Eli olin pelkästään hotellien Wlan-verkon varassa.
Hotellien nettiyhteyksissä oli isoja eroja. Shanghaissa joutui vuokraamaan reitittimen huoneeseen eikä se sitten toiminutkaan. Sitä vastoin hotellin aulassa netti toimi, mutta yhteysnopeus oli lataus 0,5-1 MB ja lähetys 15 MB. Erikoisen suuntainen tuo tulos eli lataus huono ja lähetys hyvä. Xi’anissa yhteys toimi vaihtelevasti eli välillä toimi ja välillä ei ollenkaan. Pekingissä hotellissa oli tarjolla paras nettiyhteys sekä aulassa että huoneessa.
Kokeilin joka kaupungissa ladata gmail-sähköpostiani myös ilman VPN-yhteyttä. Lataus saattoi toimia puolisen minuuttia, mutta sitten yhteys jumittui kokonaan. VPN-yhteys toimi pääosin hyvin, jos vain nettiyhteys oli saatavilla ja toiminnassa. Ilman VPN:ää minun Googlen ohjelmiin perustuva maailmani olisi ollut aikalailla pimennossa.
No puhelimet sitten! Ihmiset räpläsivät joka paikassa kännyköitään kuten muuallakin maailmassa. Käyttäjät olivat pääosin keski-ikäistä tai nuorta väkeä. Koska olimme maassa Kiinan kansallispäivän aattopäivinä, oli kaupungeissa liikkeellä paljon kiinalaisia turisteja, osa melkoisen iäkkäitä. Heistä monetkaan eivät olleet ikinä käyneet oman kotikylänsä ulkopuolella. Myös heillä oli paljon kännyköitä käytössään. 
 Kännyköitä käytettiin hyvin paljon valokuvien sekä videoiden ottamiseen. Silmiin pistävää oli se, että puhelimet olivat mielestäni pääosin suurella näytöllä varustettuja malleja. Olin näkevinäni Samsungin ja ennen kaikkea iPhonen isoja malleja. Oppaanamme olleet paikalliset neitoset kertoivat, että kiinalaiset, erityisesti nuoret, pyrkivät aina hankkimaan parhaan ja viimeisimmän mallin. Ja erityisesti suosiossa ovat Applen iPhonet. Omat oppaamme tuntuivat viestittävän kännyköillään lähes kaikki hetket kun ei ollut muuta tekemistä.
Satuimmekin olemaan Kiinassa juuri kun Apple julkisti uusimmat mallinsa. Kävin kaikissa kolmessa kaupungissa Applen myymälöissä, jotka olivat joko 2- tai 3-kerroksisia. Niissä oli kaikkia Applen laitteita näytillä ja kokeiltavina pilvin pimein. Myymälöissä oli paljon vartijoita ja myyjä-opastajat juoksivat tukka putkella asiakkaan luota toisen luo. Kysyin tuotteiden hintaa ja sain neuvon katsoa netistä. Kysely ohjautui samoille Applen hintasivuille kuin Suomessakin! Eli samoilla taksoilla mentiin!
Yhden kerran jouduin antamaan puhelimeni käyttöön kun erään seurueemme jäsenen piti ehdottomasti soittaa Suomeen. Puhelu yhdistyi täysin samalla tavalla kuin olisin soittanut Suomessa. Kuuluvuus oli myös aivan huippuluokkaa.
Eli modernia oli ja uutta oli kaikkialla nähtävissä! Koska kehitys on vasta viimeisen 10-20 vuoden aikana lähtenyt rajuun vauhtiin monien asioiden vapautumisen myötä, se näkyy mm. teknisten tuotteiden uusina malleina. Koulutus Kiinassa tuottaa suuret määrät nuorta ja innovatiivista väkeä kehittämään ja käyttämään uutta teknologiaa. Myös tietotekniikan alalle!

 










Pidin Kiinasta ja yllätyin positiivisesti kaikesta näkemästäni!
Kiina-terveisin
Markku Ukonaho
, Enter ry:n vertaisopastaja
PS. Tarinaa Kiinan matkastani voit lukea osoitteesta vanhusreissussa.blogspot.fi

1 kommentti:

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.