perjantai 19. joulukuuta 2014

Modernin sähköisesti - Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2015


Vuodet vaan vierii, vaikkei sillä nyt niin suurta väliä olisikaan.
Olemme kuluttamassa vuotta 2014 loppuun, mutta samalla saamassa vuoden 2015 sen sijalle. Uskomme että myös se tulee tarjoamaan monta hyvää hetkeä elämäämme.

Kulunut vuosi on Enter ry:ssä ollut onnistunut. Kaikkien mittarien mukaan olemme jälleen saavuttaneet ennätyksiä yhdistyksemme toiminnassa. Jäsenmäärämme on puhkaissut 500 jäsenen rajan, järjestämiämme tietoiskuja ja opastajien koulutusta on ollut entistä laajemmin, opastuspaikkojen ja opastettavien määrät ovat kasvaneet. Kaikki tämä osoittaa, että toimintamme on tarpeellista, jos ei peräti välttämätöntä. Hieno juttu.

Nuo mittarit kuitenkin haiskahtavat menneeltä elämältä. Työelämässämme saimme varmasti riittävästi mietittävää ja jopa paineita jatkuvasta kasvun ja tehokkuuden vaatimuksesta. Ja nythän olemme lähes sata prosenttisesti kovalla työllä ansaitulla eläkkeellä.  Muiden tehtävänä on ratkoa työn tehokkuuteen ja kasvuun liittyviä ongelmia ja paineita.

Meille Enter ry:n toiminta on harrastus, jolla tuotamme mukavia hetkiä sekä omaan että vertaistemme elämään. Mikä on hienompaa kuin, että opimme uusia keinoja olla myös sähköisesti mukana ympärillämme vellovassa maailmassa. Mikä on palkitsevampaa kuin pohdiskella ikätoverin kanssa hänelle vaikeita tietoteknisiä asioita, löytää ratkaisu yhdessä ja sekä antaa että saada kiitosta toiminnasta. Puhumattakaan siitä, että saa kontaktin toiseen ihmiseen opastustilanteissa tai jäsentoimintamme järjestämillä retkillä. Kaikki tuo on elämää rikastuttavaa ja arvokasta.

Vuosi 2014 oli siis menestyksellinen. Siitä lankeaa suuri kiitos sekä hallituksemme touhukkaille jäsenille, toiminnan koordinaattorillemme Juulialle että selkeästi laajentuneelle joukolle muita aktiivisia jäseniämme. Enter ry:n kaltainen yhdistys pysyy hengissä ja menestyy vain, mikäli jäsenkunta osallistuu laajalti yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näin meillä nyt on ja toivottavasti tulee jatkossakin olemaan.

Erittäin hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Tehdään myös ensi vuodesta sekä itsellemme että muille hyvä ja antoisa.

Raimo Anttila

tiistai 16. joulukuuta 2014

Lohjan retki markkinoilla ja maan koloissa

Lohja oli kohteena, kun bussi lähes täynnä enteriläisiä (avec) lähti lauantaina aamulla 13.12.2014 räntäisessä sateessa. Bussissa oli lämmintä ja kuivaa sekä ystävällinen ja mukava tunnelma.

Perillä vajaan tunnin päästä jalkaannuimme maan kostealle kamaralle bussipysäkillä. Koska olimme saaneet Evalta painetut esitteet juuri auenneelle "Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinoille", jokaisen oli helppo suunnistaa kojujen alueella. Bussi tosin joutui ajamaan jonnekin kauaksi, koska kapealle tielle ei voinut jäädä lepäämään.

Markkina-alue oli laaja levittäyten isolle torille ja pitkälle tielle jo 20. kerran. Kaikkiaan alueella oli noin 200 kojua jokainen kooltaan noin nelisen metriä raittia pitkin.

Lohjan menneen ajan markkinoiden rauhan julistus             kuva: Simo Kännö
Markkinoiden tien varressa, mutta jonkin matkan päässä esitteli toimintaansa Hiiden opisto. Lukuvuoden 2014-15 kursseista (10) on peräti kolme tietotekniikkaan liittyviä. Esittelytilassa (lämmin ja kuiva opiston rakennus) oli esillä myös puuornamenttien tekemistä. Olipahan uusi tieto ainakin minulle, että puutalttojen oikean teroituksen pitää olla kirurgin työkalujen kiiltävyyden ja terävyyden tasolla. Tämän kiilloitus- ja terävyystaitamisensa vuoksi olisi ollut mahdollista kiilloittaa kuluneeet ja/tai kolhiintuneet ruostumattomat ruokailuvälineensä tai puukkonsa aivan uudenkiiltäviksi parilla eurolla. Ei vaan sattunut olemaan mukana yhtään välinettä mukana; tällä kertaa.

Markkinatorin vieressä olevassa Lohjan kirkossa oli kuultavana jouluevankeliumin lukeminen ja kuorolaulua. Torilla soivat myös torvisoitto ja kuorolaulu. Torilla ja teillä markkinaväen määrä kasvoi kellon edetessä selvästi paikoin ruuhkaksi asti säästä huolimatta. Olipa markkinan laidassa sijaitsevan Lohjan kaupunginkirjastossakin paikallisen musiikkiopiston opiskelijoiden hyviä esityksiä.
Lohjan Pyhän Laurin kirkon katossa hienot kuviot                      kuva: Simo Kännö
Markkinoilta tuli hankittua tavaraa mukaan, mutta bussiin ne mahtuivat hyvin jopa ilman tavaratilan käyttöä. Bussi oli mukavan lämmin ja jatkoi matkaa ketunlenkin kautta ruokailupaikkaan Liikuntalinnaan. Kyseessä oli matalassa tilassa oleva täydellinen juhlatila, jossa ainoa viite (musiikki)liikunnasta oli tuskin kultavissa oleva soitanta jostain seinän takaa.

Joululounasta oli jokaisen maun ja mieltymysten mukaan riittävästi oman valinnan mukaan. Ruoka oli hyvää mukaan lukien jälkiruokakahvi ja torttu. Kuljettajakin sai syödäkseen, joten hän jaksoi ajaa meitä edelleen.

Matka jatkui taas markkinapaikan ohi mutta nyt maan koloihin. Lohjahan ei ole maan alla täysin eheä, vaan siellä on kalliossa 65 km tunneleita ja vesilaitoksen "lähteitä". Siirryimme siis Tytyrin kaivosmuseoon, joka toimii nykyisin pienen mutta silti toimivan Nordkalkin kaivoksen ja kalkkitehtaan yhteydessä samoilla alueella mutta ylempänä ( maan pinnasta 110 metrin tasolla, kaksivuorotyönä toimiva kaivos 350 m).

kalkkivi - kaivamisen kohde                   kuva: Simo Kännö
Saatuamme valkoiset kypärät päähän saimme kyydityksen 10 henkilöä kerrallaan pikkubussilla alas kaivokseen. Oppaan kertoman ajotunnelin seitsemän asteen kaltevuuden mukaan laskettuna ajomatka oli noin yhden kilometrin mittainen. Pikkubussin elinikä ei varmaankaan ole yli 100 000 kilometriä, koska alasajo tapahtuu 2-vaihteella jarruttaen ja ylöstulo 2-vaihteella jurnuttaen pitkin varsin kuoppaista tunnelinpohjaa.

opas oranssissa ja osa ryhmää valkoisessa kypärässä valaistussa tunnelissa
                                                                       kuva: Tarja ja Jaakko Toiviainen
Oppaan esittelyssä aikanaan teollisessa kaivoskäytössä olleita tunneleita pitkin tuli hyvin selväksi työskentelyolosuhteiden merkittävä paraneminen viimeisten vuosikymmenten aikana. Siltikään työntekijöiden kuolemia ei ole sattunut kovinkaan montaa koko kaivoksen 100 vuoden toiminnan aikana.
kaivoksen lastauskoneen kauha on iso, huom. kuljettaja istunut vinottain               
                                                    kuva: Tarja ja Jaakko Toiviainen
Alkujaan yhdellä poranterällä kyettiin tekemään 0,1 metriä reikää malmikallioon tai sivukiveen, ja sitten terä piti viedä teroitettavaksi. Kovametallikärkien myötä reiänteko piteni satoihin metreihin ja nykyisin yhdellä terällä päästään jopa 5000 metriin saakka.

Malmien kuljetus ja siirtokoneet ovat kertakaikkiaan järeitä. Rautaa ei voi säästää, koska peltimalliset hajoaisivat aivan käsiin kuten Pick-Up tyyppinen avolava-auto näytti (50 000 km ja loppu).

Kaivokseen valuu aina vettä, jota pitää pumpata pois maan pinnalle asti. Kaivos käyttää veden järkevästi toimittamalla sen Lohjan kaupungin vesijohtovedeksi. Vesi on niin puhdasta, että pelkkä hiekkasuodatus riittää juomavesilaadun täyttämiseen.

Käytöstä poistuneeseen kaivoksen murskaamo-onkaloon oli tehty valo- ja ääniteos. Onkalon 100x100x100 metrin koko on vaikeasti hahmoitettavissa. Havainnollisuutta tuo vertailu, että "siinä tilassa voisi pyörittää Olympiastadion tornia ympäri missä tahansa suunnassa. Onneksi kaide oli vahva ja katsontareunan pohja vaikutti kovalta kiveltä.

100x100x100m murskaustoiminnan onkalo värillisenä (Sibeliuksen musiikki pitää kuvitella)              
                                                                         kuva: Tarja ja Jaakko Toiviainen
Kun kaikki retkeläiset oli saatu ylös ja kypärät luovutettu ja kokoonnuttu bussiin oikealukuisena, kotimatka alkoi.

Pääjoukko poistui Postikadulla, mutta muutama matkalainen hyvästeli jo aiemmin. Tyytyväisyys retkeen oli yleinen mielipide ja osansa tästä saivat Eva vetäjänä ja Grönroos kuljettajana sekä mukava bussi.

merkinneenä ive

perjantai 12. joulukuuta 2014

Seniorit innostuivat tietokonepeleistä


Enter toteutti 3.12.2014 Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa senioreille tarkoitetun pelitapahtuman yhteistyössä SenioriVerkko-projektin kanssa. Kaikille avoimeen tilaisuuteen osallistui suuri määrä tietokonepeleistä ja niiden pelaamisesta kiinnostunutta senioria.


Pelitapahtuman aikana enteriläiset ja senioriverkkolaiset esittelivät omia suosikkipelejään. Osallistujilla oli myös mahdollisuus itse kokeilla esiteltävien pelien pelaamista. Erityisen kiinnostuneita seniorit olivat muistin ylläpitoon ja kehittämiseen tarkoitetuista  peleistä.

Peliesittelyjen lisäksi tilaisuudessa julkistettiin tietokonepelien pelaamista koskevan jäsenkyselyn tulokset ja kartoitettiin osanottajien kiinnostusta lähteä mukaan perustamaan senioripelaajien kerhoa.

Pelitapahtuman suunnittelu ja toteutus

Pelitapahtuman idea kehittyi koulutusryhmässä sen jälkeen, kun Enterille oli syyskuun lopulla tullut sähköpostilla kysymys, ovatko tietokonepelit mukana tai tulossa mukaan Enterin toimintaan.

Koulutusryhmä päätti toteuttaa ideaa esittelemällä pelejä Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa 3.12. 2014. Suunnittelua varten perustettiin pieni suunnitteluryhmä, johon tulivat Juulia Andersson, Raimo Anttila, Kari Lahti sekä Helena Venäläinen. Työ aloitettiin kartoittamalla jäsenten näkemyksiä ja kokemuksia tietokonepeleistä sekä halukkaita pelien esittelijöitä.

Tietokonepeli-kyselyn tulokset

Kysely tietokonepeleistä toteutettiin lokakuun 2014 loppupuolella lähettämällä Enterin jäsenille linkki sähköiseen lomakkeeseen. Vastausaikaa annettiin viikko, jona aikana  kyselyyn vastasi neljännes Enterin jäsenkunnasta. Vastaajien sukupuoli- ja ikärakenne vastasivat hyvin koko jäsenkunnan rakennetta.  Kyselyn tulokset julkaistiin 3.12. Enterin verkkosivuilla ja Kampissa jatkuvasti pyörivänä kalvoesityksenä.  Ohessa joitakin otteita vastauksista sekä yhden kysymyksen tarkempi vastaus kaaviona:

  • Vastaajista yli puolet oli kiinnostunut pelaamaan tietokonepelejä PC:llä ja tablettilaitteella, kännykkä ja pelikonsoli kiinnostivat vain harvoja.  
  • Yli 75 % vastaajista uskoi, että tietokonepelien pelaamisen avulla voidaan  ylläpitää muistia ja ajattelutaitoja.
  • Yli 60 % vastaajista pitää  tietokonepelien pelaamiseen liittyvää opastusta tarpeellisena. Vastaajat halusivat mm. tietoa  esim. muistia ja motoriikkaa kehittävistä,  senioreille sopivista tietokonepeleistä.  Pelaamisen avuksi toivottiin kuvauksia hyvistä peleistä sekä ryhmä- että yksilöllistä opastusta pelaamisen alkutaipaleelle.
  • Yli puolet vastaajista pitää tietokonepelin pelaamista hyödyllisenä senioreille ja hyvänä ajanvietteenä. Joitakin huolestutti pelien tietoturvallisuus ja mahdolliset muut haitat, esim. peliriippuvuus.
  • Melkein puolet vastaajista uskoi, että tietokonepelien avulla voidaan kehittää vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä.
  • Enteriläisten tietokonepelien pelaajien keskuudessa olivat suosituimpia erilaiset PC:llä pelattavat kortti-, lauta-, pulma- ja sanapelit. Yhteensä lueteltiin n. 40 suosikkipeliä,  joista suosituimmat olivat Pasianssi, Mahjong, Angry birds, Hay Day ja Sudoku.


Tietokonepelien esittelyyn valmistautuminen

Enterin pelikyselyssä selvitettiin myös, ketkä enteriläistä olisivat halukkaita esittelemään oman suosikkipelinsä muille senioreille. Mukaan löytyi suunnitteluryhmäläisten lisäksi neljä henkilöä: Ilkka, Kari P., Simo ja Tuija. Lisäksi saimme mukaan SenioriVerkko-projektista Minnan ja Sadun esittelemään muistia ja koordinaatiota parantavia tietokonepelejä.

Yhteiskirjoitimme “pilvessä” esittelyporukan voimin etukäteen lyhyet kuvaukset PC- ja tablettilaitteilla esiteltävistä kymmenestä tietokonepelistä ja julkaisimme artikelin Enterin Ikinörtissä.  Mukaan tilaisuuteen lupautui myös Olli kertomaan Enteristä ja keräämään jatko-opastuksesta kiinnostuneiden nimiä sekä  Urkki auttamaan mahdollisissa asennuksissa ja Tuulikki valokuvaamaan.

Pelien esittelijät miettivät etukäteen, kuinka vihkisivät seniorit oman suosikkipelinsä saloihin. Valmistautumisen tueksi Kari kirjoitti perustamaansa Senioripelaajat - Senior Gamers -blogiin suunnitelman siitä, miten senioreille voisi esitellä Civilization 4 -tietokonepeliä ja sen pelaamista. Jatkossa Senioripelaajat -blogiin on tarkoitus kerätä tietoa ja kokemuksia senioreiden pelaamisen tueksi. Yhdessä blogipostauksessa on jo käynnistetty  senioreiden pelaamista käsittelevien tutkimusten, artikkeleiden, kirjallisuuden ja muiden tietolähteiden kartoittaminen.

Tunnelmista paikan päällä



Tapahtumaan tuli väkeä reilusti toista sataa henkeä. Tämä tarkoitti, että kunkin pöydän ääressä kiinnostuneita oli parhaimillaan toista kymmentä.

Väki oli myös kiinnostunut eri peleistä riippuen siitä, mitkä olivat aikaisemmat kokemukset tietokoneilla pelaamisesta.

Sanaristikoista, sudokuista, palapeleistä, mahjongeista ja niiden kaltaisista eräänlaisista kertakäyttöpeleistä oli yksi osa ihmisistä kiinnostunut.

Strategiapelit Civilization tai HayDay vaativat laajempaa kokonaisuuksien hallintaa ja niihin tutustuttiin innolla.

Muistia ja kordinaatiota kehittävät pelit saivat joukon ihmisiä mm.  tökkimään tablettitietokoneita todella hartaasti. Luonnollisesti myös muut esillä olleet pelit keräsivät joukkoa ympärilleen. Osa peleistä oli engannin kielisiä ja ne innostivat ahkeria matkustajia myös kielitaidon ylläpitämiseen.

Merkittävää oli myös, että kerralla pelin ympärillä ollut porukka intoutui poikkeuksetta yhdessä pohtimaan pelin tarvitsemia tietoja ja käänteitä. Pelattiin yhdessä ja mukavaa oli. Tunnelmaa seuraamassa ja eteenpäin välittämässä oli myös median edustajia.

Jatkosuunnitelmista
Perustetaan senioripelaajien kerho, jossa esitellään ja arvioidaan pelejä senioreiden näkökulmasta, kerrotaan omista pelikokemuksista, näytetään, miten eri pelejä pelataan, perehdytään yhdessä uusiin peleihin ja opetellaan pelaamaan niitä. Joitakin tarkoitukseen sopivia pelejä, kuten esimerkiksi Civilization -peliä ja muita vuoropohjaisia pelejä, voidaan pelata  palaverien aikana  keskustellen ja suunnitellen yhdessä toimenpiteitä ja etenemistä pelissä. Palavereissa voidaan organisoida myös netin kautta tapahtuvaa moninpelien pelaamista. Myös pienimuotoisten seniorilanien järjestäminen voisi olla kokeilemisen arvoista.
Yli 25% pelikyselyyn vastanneista jäsenistä oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että ovat kiinnostuneita senioripelaajien toimintaryhmästä tai kerhosta. Lisäksi yli 65% vastaajista toivoi senioreille tarkoittetua tietokonepelien opastusta ja neuvontaa.
Senioripelaajien kerhon toiminta voitaisiin käynnistää pienimuotoisten kokeilujen avulla esimerkiksi siten, että ensimmäiset palaverit järjestetään yksittäisten jäsenten ehdottamien aiheiden tai teemojen perusteella. Palavereissa aiheen ehdottaja vastaisi sisällöstä ja palaverin vetämisestä. Tällaisten kokeilujen avulla saataisiin selville, minkälaisista aiheista ollaan kiinnostuneita ja minkälaista kerhotoimintaa tietokonepeleistä kiinnostuneet seniorit haluavat.

Kootaan ja jaetaan tietoa senioreita kiinnostavista tietokonepeleistä sekä senioreiden pelaamisesta ja sen hyödyistä Ikinörtti ja Senioripelaajat -blogien välityksellä. Aineistojen pohjalta voidaan käydä keskusteluja senioripelaajien kerhossa.
Todennäköistä on myös, että tämän tyyppinen tilaisuus uusitaan ensi vuonna vaikkapa kansallisen pelipäivän tai -viikon aikana tai viimeistään vuonna 2016.

Linkit:
  1. Enterin “Tietokonepelit” - kyselyn tulokset: http://www.entersenior.fi/?x103997=1313213
  1. Ikinörtti 26.11.2014: Seniorit tutustuvat tietokonepeleihin http://ikinortti.blogspot.fi/2014/11/seniorit-tutustuvat-tietokonepeleihin.html
  2. Senioripelaajat - Senior Gamers -blogi  http://senioripelaajat.blogspot.fi/
  3. SenioriVerkko-projekti http://www.senioriverkko.com/
  4. MTV:n uutiset:  Tabletin avulla pelaaminen sujuu iäkkäiltäkin


Enterin ja SenioriVerkon tietokonepelien esittelijätiimi

perjantai 5. joulukuuta 2014

Koivu





Digipiirrossarja Koivu - Anja Blomstedt 2014

Kiinnostuin digikuvien teosta, koska siinä ei ole muuta materiaa iPadin tai muun laitteen lisäksi,
kuvat ovat helposti käsillä, vapaasti liikkuvia ja liikuteltavia.
Voin maalata missä vain, en tarvitse päivänvaloa, pensseliä, maaleja, kyniä enkä muita työvälineitä. 
Minua innostaa kuvien tekeminen, ei niiden myöhempi kohtalo.
Voit tulostaa jos haluat, minä en sitä tee.
En tee kuvia myytäviksi vaan katsottaviksi.
Opettelen vasta tekniikkaa, tai oikeammin omaa käsialaani siinä.
Kokeilen nyt kolmea eri ohjelmaa.
Youtubessa on eräs ensimmäisiä kokeilujani videona, kuvattuna iPhonella kun en osannut vielä siirtää suoraan.
Koivusarja on luonnosta, vuodenaikojen tai valojen vaihteluista.
Muitakin aiheita olen käsitellyt.

Anja  Blomstedt


Lyhytelokuva IHAN LÄHELLÄ 1. kokeilu, tehty Invalidiliiton digitarinapajassa marraskuussa 2014

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Seniorit tutustuvat tietokonepeleihin


Enter ja SenioriVerkko järjestävät Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa tietokonepelien esittelytilaisuuden 3.12.2014 klo 14 - 16. Siellä voi tutustua tässä artikkelissa kuvattuihin tietokonepeleihin itse pelaamalla tai pelaamista seuraamalla.

Strategiapeli, PC

Kuvahaun tulos haulle Civilization IV game

Civilization IV on strategiapeli, jossa tarkoituksena on rakentaa mahdollisimman laaja, voimakas ja kehittynyt kansakunta tai valtio. Liikkeelle lähdetään kivikaudesta ja pelaamalla jatketaan aina atomi- ja avaruusaikaan asti. Pelin aikana perustetaan kaupunkeja, rakennetaan niihin erilaisia rakennuksia, tutkitaan ja kehitetään teknologioita, koulutetaan erilaisia yksiköitä, etsitään maastosta resursseja ja hyödynnetään niitä. Samanaikaisesti pidetään huolta taloudesta, kulttuurista ja suhteista kilpaileviin kansoihin, joiden kanssa voidaan käydä kauppaa, tehdä yhteistyötä tai yrittää heikentää ja valloittaa niitä sodankäynnin avulla. Tarkempi kuvaus pelistä löytyy Wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/Civilization_IV



Strategipeli, iPad-tablettilaite


Hay Day
HayDay on hauska Suomessa kehitetty peli maatilan hoidosta. Alussa perustetaan oma maatila, johon pelaaja hankkii erilaisia kotieläimiä, kasvattaa kasveja. Eläimiä pitää tietysti ruokkia ja siihen tarvitsee valmistaa ruokaa. Ylimääräisen ruuan ja kasvit voi myydä muille pelaajille tienvarsikojussa. Jos sinulta puuttuu joku tarvike voit ostaa sen joltain toiselta pelaajalta verkossa. Peli muuttuu siinä edetessä koko ajan mielenkiintoisemmaksi ja haastavammaksi. Hauska piirre on se, että voit perustaa Facebook- ystävien kesken pelissä oman 'kerhon', jossa voitte vaihtaa tavaroita keskenänne. Peli on maksuton, mutta halutessaan siihen voi ostaa verkosta lisäominaisuuksia ja nopeuttaa pelin etenemistä. Kehittäjä SuperCell Oy.

Oppimispeli,  iPad-tablettilaite

Hopscotch (ohjelmointi)


Hopscotch-sovelluksella voit tehdä pelejä, animaatioita tai tarinoita kokoamalla ne selkeistä ohjepalasista. Opit hauskalla ja helpolla tavalla ohjeistamaan pelilaudalla olevia hahmoja esimerkiksi liikkumaan, muuttamaan muotoaan tai  piirtämään erilaisia kuvioita. Käytettävissäsi on myös ohjelmoinnissa hyödyllisiä kontrollirakenteita, kuten ehto ja toisto. Voit halutessasi jakaa sovelluksesi ja pelata tai kehittää niitä yhdessä muiden pelaajien kanssa. Pelin englannin kielinen esittely löytyy Youtubesta.  Kehittäjä Hopscotch Technologies.



Sanapeli, iPad-tablettilaite
Fugo-sanajahti



Pidätkö ristisanatehtävistä? Fugossa ei tarvita kynää eikä kumia, tabletti ja sormi riittävät.
Sanajahdissa tavoitteena on muodostaa sanoja 4x4 kirjainruudukossa. Sanoja muodostetaan kirjainruuduista, joilla on yhteinen sivu tai kulma toisen ruudun kanssa. Sanan tulee olla vähintään kolmikirjaiminen. Kaikki kirjainruudut ovat käytettävissä kuhunkin sanaan, mutta kukin ruutu vain kerran. Sanojen keksimisaika on rajoitettu, kun peliaika on päättynyt näyttää Fugo kaikki ruudukosta muodostettavissa olevat sanat ja tummentaa sanalistasta ne, jotka olet keksinyt.
  • Klassikko-pelimuodossa pisteitä saa sanojen määrän ja pituuden perusteella. Fugo ilmoittaa saamiesi pisteiden prosenttiosuuden kaikkien ruudukosta muodostettavissa olevien sanojen kokonaispistemäärästä.
  • Rationaalisessa pelimuodossa ratkaisee sanojen lukumäärä. Sitä verrataan ruudukosta muodostettavissa olevien sanojen kokonaismäärään.
  • Idealistisessa pelimuodossa ratkaisee vain sanan pituus.
Vuoropelissä voi useampi pelaaja kukin vuorollaan muodostaa sanoja samasta kirjainruudukosta. Fugon sanakirja ei ole kaikenkattava, mutta tätä ei pidä jäädä murehtimaan kellon käydessä.


Nettipelit PC:llä

Pulmapeli Block
Block on yksinkertainen palikoiden sijoittelupeli. Palikat ovat neliöistä koostuvia mutta vaihtelevia muodoiltaan: 1x 2x  3xL-muoto 4xL-pitkämuoto 4xNeliö jne. Palikat tippuvat hitaasti ylhäältä alas. Palikat pitää kääntää näppäimistöä käyttäen siten, että alas tulee aina täysin täytetty rivi. Kun alin rivi tulee täyteen, rivi putoaa pois ja tilaa tulee lisää yhden rivin verran. Pisteitä saa aina jokaisesta täydestä ja poistuneesta rivistä.

Bic Fish -verkkopelit


Big fish -sivustoilla on paljon erilaisia ilmaisia pelejä pelattavaksi netissä tai voi myös tallentaa haluamansa pelin omalle tietokoneelleen.
* Pasianssi - perinteinen korttipeli, jossa pelataan pöydällä olevat kortit maittain pienemmästä suurimpaan.
* Historialliset pelit esim Cradle of Persian/Egypt, 80 päivässä maapallon ympäri, Atlantic ja muita historiallisen Välimeren ympäristössä pelattavia pelejä. Peleissä on pohjana ruudukko, josta etsitään samaa kuviota mahdollisimman pitkiä merkkijonoja. Pelin edetessä kylä rakentuu kaupungiksi, väestöpohja monipuolistuu,  hankitaan ruokaa ja tavaraa päivittäisiin tarpeisiin. Pelit etenevät tasolta (kaupungista) toiseen, kierros kierroksen jälkeen.
* Etsintä (hidden) -pelit. Etsitään erilaisia esineitä esim. pohjana olevasta huoneesta. Peli siirtyy eteenpäin erilaisissa tiloissa ja uusia esineitä etsien.
* Mahong-pelit. Etsitään kaksi samanlaista kuvaa ja tyhjennetään pelialusta.
* Inlay-pelit. Sijoitetaan valmiiseen pohjakuvaan erilaisia paloja hiirellä siirtäen. Tarkoituksena on saada pohjakuvio täytettyä määräajassa.


Alypää: peruspelejä pc, tabletti, kännykkä


Älypää on pelisivusto, jolta löytyy useampi peruspeli eri muodoissaan. Tyypillisiä ovat tietovisat, sudokut, sanaristikot, logiikkapelit ja palapelit. Vastaavia sivustoja on muitakin.

Kustakin pelistä on tarjolla useampia eri versioita. Vaikeusastetta voi vaihtaa, erilaisia aihealueita on valittavissa ja omia tuloksiaan voi vertailla muiden saavutuksiin. Pelit ovat ratkaisuja tekemättömyyden hetkiin. Eivät vaadi ennakkovalmistautumista eivätkä pelin loputtua ole kytköksissä mihinkään tulevaan.

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät pelit, iPad -tablettilaite
Pelaten voi hauskalla tavalla harjoittaa muistia, kärsivällisyyttä, hahmottamiskykyä ja sorminäppäryyttä.
Circles Lite - Memory test
Anna aivoillesi haastetta. Jokaisella tasolla ilmestyy ruudulle uusi ympyrä, sinun pitää päättää mikä se on ja napauttaa sitä. Ympyrät ovat valkoisia ja voivat olla eri kokoisia.
Kehittäjä: Appogeum.com ltd
Impulse Control
Impulse Control Screen
Maltatko painaa oikeaa väriä? Pelissä klikataan vain pelin määrämän värisiä nappeja.
Kehittäjä: Neurogames ltd.

Memorise
Memorise Splash Screen
Peli näyttää mallia ja sinun on toistettava perässä. Joka tasolla tulee lisää toistettavaa. Kuinka pitkälle jaksat muistaa?
Kehittäjä: Neurogames ltd.

Labyrinth Lite Edition
Klassinen labyrinttipeli, jossa teräspallo on saatava maaliin välttelemällä aukkoja. Riittääkö maltti maaliin asti?
Kehittäjä: Carl Loodberg.


Tietokonepelien pelaaminen on hauskaa ja hyödyllistäkin, lämpimästi tervetuloa mukaan pelaajaksi!
Enterin ja SenioriVerkon tietokonepelien esittelijätiimi

lauantai 22. marraskuuta 2014

Tuokiokuvia puurolautasen ääreltä

Enter kutsui jäsenensä puurolle ja kahvittelemaan pikkujoulun tunnelmissa
Oulunkylän Seurahuoneelle 17.11. 

Puurolla kävi kolmen tunnin aikana noin 80 jäsentä ja puheensorina oli melkoinen.

Kerrankin oli aikaa tutustua ja jutella kiireettä.

Missä kaksi  tai useampi enteriläinen kokoontuu,
siellä yleensä vaihdetaan kännykkävihjeitä vieruskaverin kanssa.

Helena kokosi Koulutus-ryhmälle melkoisen määrän tietoiskutoiveita.
Ritvan listaan idoitiin jäsentoiminnan retkikohteita.

kuva Lea Grönlund
Pirkko innosti yhden pöytäkunnan taittelemaan näyttäviä ruusukkeita paperiserveteistä.


kuva Tapio Kontula
Onnea ENTER ry:n 500. jäsen Anja Blomstedt!

kuva Tapio Kontula
Urho Karjalainen kukitettiin ansioituneesta työstään yhdistyksen hyväksi. 

Tästä puurotilaisuudesta tulkoon perinne!


Enter Viestintä
kuvat Tapio Hietamäki

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kyllä älypuhelin on verraton

 -  navigaattori, kamera, puhelin, tietokone  ja paljon muuta samassa laitteessa!

Kerron seuraavassa  oman puhelimeni pienoisohjelmista ja niiden käytöstä. Vastaavat, ehkä hiukan eri nimiset sovellukset ovat ladattavissa eri käyttöjärjestelmien älypuhelimiin. Käytän kännykkääni tietenkin puhumiseen, mutta myös näköpuhelimena Skype-sovelluksella, kalenterina, sähköpostieni lukemiseen, netissä surffaamiseen, kaupungilla suunnistamiseen, aikataulujen tarkistamiseen, lenkkeilyreitin tallentamiseen, valokuvien ottamiseen, uutisten tsekkaamiseen liikkeellä ollessani ja lukuisiin muihin pikkuasioihin. Katselinpa puhelimellani viime talviolympialaisten aikaan lähetyksiä Sotshista raitiovaunussa matkalla Helsingin keskustaan. Kuten edellä olevista makupaloista voi päätellä vastaa puhelimeni navigaattoria ja tietokonetta, joka kulkee aina mukana taskukokoisena.

Seuraavassa muutamia asioita, soittamisen ohella, joita älypuhelimella on tarvetta/mahdollista tehdä.

Tärkeimpinä toimintoina itse pidän kalenteria, kelloa, yhteystietoja, kameraa ja säätä. Jos muistivihko ei ole käsillä,  älypuhelimen omistaja voi tehdä tarpeelliset merkinnät puhelimen muistiinpanot-sovellukseen. Laskin-sovelluksella onnistuu laskutoimitukset puhelimen toimiessa taskulaskimena. Mobiilipankki-appsin  avulla voin hoitaa pankkiasioitani netissä.

Yhteydenpitoon on monta vaihtoehtoa kuten puhelu, Skype, Facetime (Applen  Skypea vastaava palvelu), sähköposti, tekstiviestit ja Whatsapp. Parasta edellä luetelluissa sovelluksissa on se, että ne on mahdollista linkittää omaan tablettilaitteeseen sekä kannettavaan tietokoneeseen. Kun tuon linkityksen tekee, ovat tiedot kaikilla laitteilla ajan tasalla. Ehdottomasti hyödyllisintä tuossa ominaisuudessa on kalenterin ja yhteystietojen päivittyminen laitteille automaattisesti.

GoogleMaps ja kartta-sovellus kertoo sijaintisi ja neuvoo myös osoitteeseen, jota etsit. ReittiGPS kertoo julkisten kulkuvälineitten aikataulut. Taksi Finlandin kautta voit tilata taksin. Helsinki Airport kertoo saapuvien ja lähtevien lentojen tilanteen. Kun olen kävelylenkillä tai pyöräilemässä laitan päälle Sports Tracker -sovelluksen, joka tallentaa reittini kartalle, mittaa matkan ja käytetyn ajan. Tulokset jäävät talteen ja ovat katsottavissa esim. tietokoneelta. EasyPark-sovelluksella maksan netin kautta pysäköintini, kun olen autolla Helsingissä liikkeellä. Parasta Easy Parkissa on se, että maksan ainoastaan todellisen ajan mukaan. Jos maksan automaattiin kolikoilla on pakko maksaa reilusti yli tarpeellisen ajan ettei napsahda sakkoa.

Usein lenkkeillessäni tai esim. marjastaessani kuuntelen korvakuulokkeilla iPhonesta Radio.fm-sovelluksen radiokanavia, joskus kotimaisia ja joskus ulkomaisia. Älypuhelimeen saa asennettua myös netti-tv-palvelut kuten Yle Areena, Katsomo ja Ruutu sekä nettilehtipalvelut kuten HS, IL ja IS. Lehtiä pystyy lukemaan jopa näköislehtinä älypuhelimesta. Tosin sekä tv:n katsominen että lehtien lukeminen on pieneltä ruudulta hieman haasteellista, mutta onnistuu kuitenkin.

Hyödyllisiä sovelluksia voisi luetella vaikka kuinka paljon. Niitä tulee päivittäin tarjolle mahdottomasti lisää. En edellä esitellyt mitään terveyssovelluksia, mutta niitäkin löytyy lähtien pulssin mittaamisesta puhelimen kameralla. Omassa puhelimessani on tätä kirjoittaessani ladattuna 99 erilaista sovellusta. Tosin osa niistä on rinnakkaisia kuten esim. kolme erilaista kamerasovellusta, mutta uskokaa tai älkää, lähes kaikkia noista käytän, ainakin joskus. Tuosta voitte päätellä, että olen laitteeni orja tai että ne ovat todellisia hyötyohjelmia! Toki vähemmälläkin pärjää!

Jos jotain negatiivista laitteesta pitää hakea niin sillä kirjoittaminen ei ole aivan helppoa puhelimeni näytön pienuudesta johtuen, mutta onnistuu se kuitenkin. Älykännykän kuten muidenkin tietolaitteiden käyttäminen vaatii kuitenkin harjoittelua ja palkitsee kyllä käyttäjänsä.

Jos olet harkinnut älykännykän hankkimista niin älä epäröi! Kaupassa neuvovat kyllä sopivan laitteen hankinnassa. Ja kun Sinulla on älykännykkä niin käytä, käytä ja käytä sitä!!!

Ja jos sormi menee laitteen kanssa suuhun niin muista, että Enterin opastajat auttavat tarvittaessa!

Markku Ukonaho
Enterin opastaja


P.S.  Jos haluat suositella appseja ikinörteille,  tee se tämän jutun kommenttipalstalla. Jutun "Seniorille kiinnostavia sovelluksia tablettilaitteeseen"  kommenteissa nimetään kymmenkunta sovellusta, johin kannattaa tutustua.