perjantai 17. toukokuuta 2013

Opastajan tavallinen tiistai

Kun pari vuotta sitten jäin pois työelämästä, entiset työkaverini aina muistavat kysyä, millä nyt saan aikani kulumaan... Onko aika tullut pitkäksi?  Itsekin ajattelin, että nyt saan vain olla, ei tarvitse nousta aikaisin aamulla, saan lukea Hesarin rauhassa, oleskella vain, mitä nyt vähän kissaa rapsutella välillä.  Ei mitään kiirettä minnekään.



Tiistaiaamuna havahdun puhelimen herätykseen.  Huh!  Kello on vähän yli seitsemän.  Kylläpä väsyttäisi, mutta ei auta, noustava on, sillä tänään on kännykkäopastuspäivä.

Opastettavia on tullut mukavasti paikalle kuin myös opastajia.  Tänään jokaiselle opastettavalle pystyy antamaan henkilökohtaista opastusta.  Muutama mieskin on uskaltautunut mukaan uuden puhelimensa kanssa.  Puhelinmalleja näyttää olevan laidasta laitaan.  Itsekin pitää koko ajan seurata aikaansa, jotta osaa tarvittaessa neuvoa myös kaikkein valveutuneimpia opastettavia.  

Yllätys, yllätys!  Viimeisin, juuri pari kolme päivää sitten myyntiin tullut malli, löytyy eräältä opastettavalta.  Visaisia kysymyksiä, kuinkahan tästä selvitään.  Onneksi en ole yksin, vaan voin aina kysyä neuvoa muilta opastajilta.  Valikot, nimet, kamerat, kartat, multimediat vilistävät silmissä.  Jokohan kello on puoli kaksitoista, jolloin aika päättyy?  Taitaa olla vähän ylikin.  Joitain kysymyksiä jää selvitettäväksi seuraavaan kertaan.  Opastettavat näyttävät tyytyväisiltä ja lupaavat tulla seuraavallakin kerralla.  Hyvä mieli jää.

Opastuksen jälkeen me opastajat kokoonnumme kertomaan opastustilanteen pääkohdat.  Saamme samalla myös vastaukset joihinkin omiin kysymyksiimme ja kuulemme muut ajankohtaiset asiat.  Lupaan kirjoittaa opastustilanteesta yhteenvedon facebookiin.

Palaverimme jälkeen osa lähtee yhdessä lounaalle läheiseen palvelutaloon.  Nälkä olisi, mutta olen luvannut mennä katsomaan tätiäni.  Minulla on hänelle tulostettuna muutama valokuva hänen viikko sitten viettämistään 95-vuotissyntymäpäiviltä.  Kylläpä oli hauskat juhlat, ikä nuorimman ja vanhimman välillä oli 90 vuotta.  Tyydyn banaaniin ja lähden tapaamaan tätiäni.

Siellähän tätini jo odotteleekin minua punaisessa mekossaan.  Kuinka joku voi ollakin noin pirteä!  Vaihdetaan kuulumiset ja sitten minun onkin riennettävä seuraavaan paikkaan.  Olen luvannut mennä tapaamaan entisiä työkavereitani samalla, kun siellä päin liikun.  Ehdin olla puolisen tuntia heidän kanssaan. Taas samat kysymykset: onko aika tullut pitkäksi, miten olet saanut aikasi kulumaan?


Sieltä suoraan pankin seniori-kahvitilaisuuteen.  Luennon aihe käsittelee sydämen hyvinvointiin liittyviä asioita.  Mitä ikäihmisten pitäisi syödä, miten liikkua, miten viettää vapaa-aikaa, jottei tylsistyisi.  Miten pitää toimia, ettei syrjäydy, mistä keksiä mielekästä tekemistä.  Hyviä aiheita, vaikka osa tuntuukin tällä hetkellä kovin kaukaiselta.

Senioreitten pullakahvit on juotu ja nyt on aika lähteä kotiin.  Kaikilla näyttää olevan kova kiire.  Hädin tuskin luennoitsija ehtii lopettaa, kun osa on jo ulko-ovella.

Kotona ollaan.  Onpa nälkä ja väsyttääkin kovasti.  Ehdin istahtaa uutisten ajan ja sen jälkeen onkin aika lähteä harrastuksiin.  Tässä liikunnallisessa harrastuksessa kyllä unohtaa päivän muut tapahtumat, ne vähemmän miellyttävätkin.  Pakko on keskittyä. ’Yks – kaks – kolme, pysykää tahdissa’.  Yritetään.

Kello on jo kymmenen illalla, kun vihdoin olen kotona.  Kaadun väsymyksestä sänkyyn.  Ai niin, kännykkäopastuksen yhteenveto tilastoineen jää kyllä seuraavaan päivään. Samoin muutama selvitys, jonka olen luvannut tehdä. 

Muistuu vielä mieleeni, kun eräs tuttavani kysyi, kauanko opastustilaisuus kestää.  Vastasin varsinaisen opastustilanteen, jolloin opastettavat ovat puhelimineen mukana, olevan puolitoista tuntia.  Tähän hän totesi, että puolitoista tuntia onkin aivan riittävä aika vapaaehtoistyölle ja aivan erityisesti, kun se ei tapahdu joka päivä.

Niinpä, puolitoista tuntia.  Täytyypä olla tarkempi vastauksissa seuraavalla kerralla, kun joku kysyy, paljonko aikaa menee vapaaehtoistyöhön.

Tarja Toiviainen




2 kommenttia:

  1. Olipas kivasti kirjoitettu kuvaus vapaaehtoisopastajan arjesta. Ja kuvat sopivat hyvin, välillä leijailua pilvissä ja välillä vähän enemmän arkipäivää. Elämää!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän sitä voi suunnitella kaikkea, sitten kun jää eläkkeelle... Pitkään nukkumista ja sellaista. No onneksi se joskus onnistuukin. Joo eikä mitään kiirettä minnekään :D Kovin tuntuu tutulta tuo "kiireetön" elämäsi. Ei taida tekeminen maailmasta loppua, vaikka kuinka yrittäisi tehdä niin paljon kuin mahdollista.

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.