torstai 28. maaliskuuta 2013

Some-opissa

Seurasin helmi- maaliskuussa 2013 Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston erinomaista luentosarjaa Ihminen oppii.  Luentosarja käsitteli oppimista  nykytutkimuksen pohjalta eri näkökulmista, mm. mitä oppiminen on, miten musiikki vaikuttaa aivoihimme, mitä tiedetään lahjakkuudesta sekä ainakin itselleni uutta ja mielenkiintoista asiaa Pisa-tutkimuksesta.

Ensimmäisellä luennolla olin paikan päällä Porthaniassa, viime tipassa saapuen ja takarivistä tuskaisena vapaata tuolia etsien. Toisella kerralla en ehtinyt sinne lainkaan ja katsoin luennon seuraavana päivänä verkosta. Kokemus oli niin hyvä, että jätin luennoille kiirehtimisen kokonaan väliin ja seurasin niitä tilanteen mukaan joko livenä tai tallenteista kotoa. Tämä luentosarja on edelleen verkossa katsottavissa  - samoin viime syksyisen suosikkisarjan "Ruoka ja elämä" -tallenteet. Erinomainen some-oppimiskokemus, suosittelen lämpimästi Avoimen yliopiston tallennearkistoon tutustumista.


Some-oppia Tallinnasssa

Kuva otettu Viru-hotellin 23.kerroksen terassilta.

Viime viikonloppuna,  22.3. – 23.3. 2013, osallistuin It-kouluttajien järjestämään, "Sosiaalisen median pedagogiikka ja oppimisen uudet haasteet" -seminaariin Tallinnassa ja opin lisää omankin oppimiskokemukseni teoriaa. Vaikka seminaarin painopiste olikin oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa, lähti sieltä mukaani runsaasti ajatuksia siitä,  miten sosiaalisen median hyviä käytäntöjä voisi soveltaa ja kehittää myös ikäihmisten oppimisen edistäjänä. Koko seminaarin ohjelma löytyy It-kouluttajien  tapahtumasivulta, jossa on myös linkkejä seminaaria esitteleviin blogikirjoituksiin  (Eija Kalliala: Sosiaalista mediaa Tallinnassa, Jukka Manninen: Tekämällä oppii) sekä seminaarin tunnelmia välittävään videoon (Anne Rongas: Iloisesti Tallinnaan).


 Teimme seminaarissa tutustumiskäynnin Tallinnan  yliopistoon, jossa  kuulimme kaksi alustusta tietotekniikan opetuksesta Viron kouluissa.   Ohjelmoinnin opetus alkaa jo ensimmäiseltä luokalta. Tavoitteena on mm. edistää oppilaiden loogista ajattelua ja osoittaa että ohjelmointi voi olla hauskaa ja sopia kaikille. Alussa harjoittelu tehdään leikinomaisesti. Näimme pienen videon, jossa luokka ohjelmoi oppilaan Rasmus liikkumaan luokassa. Ohjelmointikielinä käytetään visuaalisia ja graafisia kieliä, kuten LEGO, KODU tai Scratch, josta nyt kuulin ensimmäisen kerran.

   








Seuraavana päivänä pääsin itsekin tutustumaan Scratchiin, kun saimme kolmen ryhmän ryhmätyönä 1) koota erittäin edullisen Raspberry Pi –tietokoneen ja 2) ohjelmoida sitä pythonilla ja 3) tuottaa siihen animaation Scratchilla. Kokemus oli oikein mukava ja vakavasti jo harkitsen tämän ilmaisen animaatio- ja peliohjelmointiympäristön asentamista omallekin koneelleni.

 







Anne Rongas, joka on opettanut verkossa vuosia,  kertoi seminaarissa avoimista oppiresursseista, niiden löytämisestä ja käyttämisestä. Seuraamani Avoimen yliopiston luentosarja on yksi esimerkki avoimesta oppisisällöstä, joka on syntynyt opetuksen ohessa. Verkosta löytyy nykyisin hyvin monenlaista oppimateriaalia sekä kursseja  ja sosiaalisen media helppokäyttöisten jakamisen välineiden myötä määrä lisääntyy jatkuvasti. Verkossa on  hyvin paljon myös ikäihmiselle sopivaa oppimateriaalia ja kursseja. Esimerkiksi kieltenopiskelu verkon alulla voi olla hyvin antoisaa, mistä voi vakuuttua lisää  katsomalla Annen YouTubeen tekemän opiskelijahaastattelun "Verkko ja kielten opiskelu". YouTubesta löytyy muutakin mielenkiintoista oppimateriaalia, esimerkiksi ohjeita karjalanpiirakoiden rypytyksestä tai Mac-tietokoneen käytöstä

Tutustuimme ennen kotimatkalle lähtöä Viru hotellin 23. kerroksessa sijaitsevaan KGP-museoon, suosittelen lämpimästi siellä piipahtamista seuraavalla Tallinnan matkalla.

KGP-museoon johtava ovi 22. kerroksessa



Oppaamme kertoo, kuinka hotellissa elettiin entiseen aikaan


Tämä teksti on entinen, oven takana on kuitenkin jotain ...           


 ... lähtökiireessä purkamatta jäänyt salakuunteluhuone


Teksti ja kuvat Helena Venäläinen


torstai 21. maaliskuuta 2013

Juhlien jälkeen

ENTER ry juhli 15-vuotista olemassaoloaan 12.3.2013  Ravintola Kaisaniemessä.  Meitä kerääntyi yli 70 enteriläistä juhlimaan,  muistelemaan ja tapaamaan tuttuja.
 
Juhlapuhujana esiintyi yhdistyksemme perustamiseen vahvasti vaikuttanut henkilö, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n puheenjohtaja Vappu Taipale.  Oma puheenjohtajamme Raimo Anttila piti katsauksen Enterin toiminnasta.   Yleisön eteen astui myös muita enteriläisiä muistelemaan yhdistyksemme hienoa taivalta sanoin ja sävelin, josta näytteenä oli jo edellinen blogimme.
 
Tässä vielä tunnelmia juhlista. Kiitokset kaikille mukana olijoille.  Kohti seuraavaa 15 vuotta!
 










































Videot:
Enter ry:n 15-vuotisjuhlan aloitusjuonto

15-vuotias Enter ry

Enter ry:n 15-vuotisjuhlan juhlapuhuja

Vuoden enteriläisen puheenvuoro

Rap-esitys Enter ry:n 15-vuotisjuhlassa

Enter viestintä
Kuvat Pirkko Kyttälä
Videot Tapio Hietamäki

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Enterin 15-vuotisräppi

Maisa räppää ja säestää kanteleella


*Vierivät kivet ei sammaloidu.
Enteriläiset ei esteitä noidu.
TeeVeeTee-ongelmat ratkeaa.

kun vertaisohjaajat opastaa.*                   *kertautuva säkeistö yhteisräppinä



Enterin 15-vuotisjuhlien (12.3.2013) viehkein  esitys oli Maisa Krokforsin historiaräppi.
Hän ei suinkaan räpännyt ensimmäistä kertaa Enterin hyväksi. Vuonna 2005 Maisa käytti Enterin puheenjohtajana puheenvuoron Säätytalossa Tietoyhteiskuntaneuvoston kokouksessa. Useiden upeiden PowerPoint –esitysten jälkeen tuli Enterin vuoro.  Maisa nosti puhujapönttöön mustan kotelon, otti sieltä esiin kanteleen ja sukkapuikon ja esitti Tietoyhteiskunta RAPin:
Vaikka edessämme on läppäri
mummo tahtookin olla räppäri.
Aion sanoja teille tyrkyttää
Jotka vanhojen mieliä myrkyttää...
Arvokkaassa, pääministerin johtamassa seminaarissa, juhlallisessa ympäristössä tällainen räppäys oli sen verran yllättävä, että viesti meni perille.  Enter saattoi toteuttaa tärkeää tavoitettaan: saada viranomaiset ottamaan huomioon ikäihmisten näkökulman tietotekniikkahankkeiden kehittämisessä.
Enter ry:n 15-vuotisjuhlaan entinen puheenjohtajamme (3/2003 - 3/2007) loi tuoreen rapin:
Vuosia vierinyt viisitoista     
vaiheet laulaen jos toistaa
aamuun asti olla saamme
siis tyyliin toiseen vaihtakaamme.
                ( kalevalaisittain laulaen, säestys kanteleella)

Räpäten sujuu sukkelasti
Enterin stoori alusta asti:
Vuonna yhdeksäntoista yhdeksänkuus
moni ikääntynyt jo hädissään huus.
Pankin tiskiltä palveluita lopetettiin
ja ihmiset käskettiin internettiin.

Oli onneksi muutama viisas viel’ työssä
he auttoi eläkeläisiä epätoivon yössä.
Voi vanhakin oppia tietokoneen käytön
kun näppiksen tuntee ja hiiren ja näytön.

Stakesissa satsattiin aPeeCee projektiin
jonka kautta autettiin seniorit nettiin.
Kurssilla myös tukena AaTeeKoo-instituutti
sekä HETKY joka myöhemmin asenteensa muutti.
 
Tietokoneen ajokortti myös seniorille soppii
kuuskytkahdeksan kurssin keski-ikä,
vaan nämä kaikki oppii:
Elsa, Irjat, Liisa, Seija, Sävy, Taina, Ulla
Jorma, Lauri, Olavi myös tohti mukaan tulla.

*Vierivät kivet ei sammaloidu.
Enteriläiset ei esteitä noidu.      
TeeVeeTee-ongelmat ratkeaa.
kun vertaisohjaajat opastaa.*
                   
aPeeCeekurssin keskuudessa kerho-aate sikis
tuli mukaan vanhusjärjestöjä sekä vielä IKIS.
Kerho syntyi, mutta HETKY ei huolinutkaan heitä
kun jäsenissä oli aivan liikaa ikääntyneitä.

Suomalainen sisu nousi ikäsyrjinnästä
Perustamme oman, niin selviämme tästä.
Stakesissa marraskuussa ENTER perustettiin
helmikuussa ysikasi päästiin rekisteriin.
Tietokoneen kesyttäneet halusivat opastaa
auttaessaan muita saivat itse uutta oppia.
Wanhat Wiisaat Werkossa Enterissä luotiin
ATK ja tietokone tuttaviksi tuotiin.

Nyt on lerput ja korput jo unohtuneet
pian myös ceedeet ja romput ja uuesbeet.
Kun uusia temppuja keksitään
pian Enterissä nekin selvitetään.

Älykännykkä meillä on ja twitter ja facebook
Ikinörteillä on siis moderni outlook.
Mutta kehityksen huumassa muistakaamme
että tärkeintä on kun opastusta jaamme:

Vierivät kivet ei sammaloidu.
Enteriläiset ei esteitä noidu.
TeeVeeTee-ongelmat ratkeaa.
kun vertaisohjaajat opastaa.











Räppi-tekstit: Maisa Krokfors
Maisan kuva: Pirkko Kyttälä
Katso Tapio Hietamäen kuvaama räppivideo
Liisa Hämäläisen 2008 laatima Enter ry:n 10-vuotishistoriikki