lauantai 26. tammikuuta 2013

Stadilaiset Mansessa



Puoli yhdeksältä Kiasman edessä!
 Näillä ohjeilla kerääntyi parinkymmenen enteriläisen opastajajoukko eräänä tiistaisena pakkasaamuna turistibussiin.  Huomenta, tutun näköistä porukkaa!  Jäsensihteerimme Eva oli elementissään, hän antoi ohjeita ja huolehti todellisen matkanjohtajan tavoin kaikesta.

Nysse lähti Tampereelle

Parituntisen ajomatkan aikana oli aikaa kierrättää mikkiä, niin että kaikki saivat kertoa itsestään ja opastuspaikastaan tai -paikoistaan.  Kaikki matkalaiset ovat aktiiviopastajia ja näin meillä oli mahdollisuus kertoa omista toiveistamme ja ajatuksistamme: tarvitsemme koulutusta Windows 8:aan, tablettilaitteisiin, ohjeita siitä, miten osaamme puolueettomasti neuvoa laite- ja liittymähankinnoissa ja monissa muissa asioissa.  Koulutustoimintaryhmä sai monia ajatuksia tulevien koulutustapahtumien suunnitteluun.


Kollegayhdistys

Matkan päämääränä oli Tampere ja sikäläinen ATK Seniorit Mukanetti ry.
Toiminnanjohtaja Eija-Riitta ja yhdistyksen puheenjohtaja Seppo ottivat meidät vastaan ja esittelivät MukaSurffi-nettipistettä, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa.

MukaSurffi on auki arkisin 10 – 14 ja siellä vapaaehtoiset vertaisohjaajat auttavat senioreita tietokonekysymyksissä.  Viereisessä tietokoneluokassa pidetään varsinaiset ATK-kurssit, niitä vetää ATK-Opisto HeP:n ohjaaja.  Joka tunnilla on pari Mukanetin vertaisohjaajaa paikalla auttamassa kurssilaisia kinkkisissä paikoissa.  Tässä kohdin tamperelaisten toimintatapa poikkeaa Enterin konseptista.  Me tarjoamme pääasiassa yksilöllistä opastusta monissa eri pisteissä, Mukanetti järjestää kursseja yhteistyökumppaninsa kanssa.   Toki heillä on myös muita opastuspisteitä ja lisäksi jäsenillä on mahdollisuus saada tuutori kotikäynnille selvittämään tietokoneen solmuja.  Kotikäyntien tarve on tosin laskenut sitä mukaa kuin kannettavat ovat yleistyneet.



Istuimme tietokoneluokassa ja kyselimme ja kerroimme omasta toiminnastamme.  Meille varattu aika olisi helposti ylittynyt, mutta seuraavat kurssilaiset pyrkivät jo sisään ja meidän oli aika lopettaa.  Oli mielenkiintoista molemmin puolin, tästä meidän on hyvä jatkaa ja kehittää yhteistyömahdollisuuksia kollegoiden kesken.



Ravintoa ruumiille ja sielulle



Lounaan jälkeen alkoi opastettu kaupunkikierros. Tampereen tuomiokirkko on jo ulkoa vaikuttava kansallisromanttinen rakennus, joka on valmistunut 1902 – 1907 arkkitehti Lars Sonckin piirustusten pohjalta.  Kirkkoholvin akustiikkaa pääsimme testaamaan oman Enter-kuoromme voimin tapailemalla virren veisuuta.  Katse kohti kattoa ja lyijylasi-ikkunoita!
Jo koulukirjoistamme tuttuja ovat seiniä koristavat Hugo Simbergin freskot, Haavoittunut enkeli, Kuoleman puutarha ja
Köynnöksenkantajat.  Suomalaisen symbolismin mestariteoksiin kuuluu myös Magnus Enckellin suuri alttaritaulu.








Hii-op!

Kiertoajelu jatkui erinomaisen oppaamme johdolla.  Hän kertoi pirkkalalaisen kauppa- ja teollisuuskaupungin historiasta ja nähtävyyksistä.  Kuka lienee nähnyt Tammerkosken sillalla heilin ensi kerran, me ihailimme yhdeksi Suomen kansallismaisemaksi nimettyä tehdasaluetta, johon kuuluvat niin Tampellat, Finlaysonit, Takot ja monet muut arvorakennukset.

Ja Pyynikin harju ja Pispala!  Iltapäivän aurinko valaisi vielä lumista satumaisemaa, kun aah- ja ooh-kommentein käänsimme päitämme vuoroin Näsijärven ja vuoroin Pyhäjärven suuntaan.  Luojan palikkaleikiksi kutsuttu, jyrkkään rinteeseen rakennettu Pispalan pientaloalue on oma ainutlaatuinen idyllinsä.
Jos on Lauri Viita aikanaan kuvannut, miten Pispalan miehet ovat hartiavoimin rakentaneet omat pesänsä, niin kyllä Enterin miesten hauiksissa on tiukan paikan tullen myös vääntöä!  (katso kuva alla)
Kapeat kujat tekivät tepposen ja siinä me olimme, bussissa joka ei päässyt ei eteen ei taakse.  Sentti oikealle tai vasemmalle, niin bussi olisi rouhaissut joko kadunvieren puutaloa tai poikittain pysäköityä autoa!  Ihmettelyä, tuumintaa, ehdotuksia – ja eikun nostamaan!  Siis autoa, parikymmentä senttiä, ja niin hurraava matkaseurue pääsi eteenpäin.


Tietoa vai arvausta

Paikallisopas jäi bussista ja me suuntasimme kotia kohti.  Rauhallisia päiväunia ei vieläkään suotu, vaan opastajat jakautuivat parihenkisiin joukkueisiin, joiden tehtävänä oli valita visaisiin kysymyksiin oikea vastausvaihtoehto.  Mitä sinä olisit vastannut kysymykseen, kuinka monta kävijää on ollut Ikinörtin blogilla sen ensimmäisen elinkuukauden aikana?  Oikea vastaus on 1800.  Visailussa EI kysytty, mikä on tamperelaisen nysse-sanan monikko.  Sen me kuulimme oppaaltamme, vaikkapa kertauksena:  kun monta bussia on tulossa, sanotaan tietysti: nynne tuli.


Yhteistyöllä se sujuu

Ideoiden keskinäinen vaihtaminen, tutustuminen Mukanettiin, hyvä opastus, opastajien tutustuminen toisiinsa – retkipäivästä jäi monta plussaa mieleen ja muistiin!  Jatketaan opastuksia omissa pisteissämme, pidetään yhteyttä ja kehitetään toimintaamme yhdessä.

Viestintä – Kati Roiha

Pispalan portaat-kuva  Lea Grönlund Lumialla
Auton siirtäminen - Sirpa Illman iPhonella

muut kuvat  Ritva Vartiainen

1 kommentti:

  1. Niin ja kiitos Evalle hienosta lusikasta. Minulla se on ollut jo tehokäytässä salaattiottimena. Kenkälusikkana en ole tohtinut sitä käyttää :)

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.