sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kohtasimme nelisentuhatta senioria


Me Enter ry:n opastajat autoimme viime vuonna lähes 4000 kertaa pääkaupunkiseudun ikäihmisiä tietotekniikkalaitteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

Yhdistyksessämme on noin 230 jäsentä.  Aktiivisia opastajia meistä on 46; kännykkäopastajia 24 ja tietotekniikkaopastajia 22, osa harrastaa opastusta molemmilla laitteilla.  (Tietokoneita ja älykännyköitä ei voi nykyisin enää oikein pitääkään erillään.)  Olemme vertaisopastajia eli itsekin ikäihmisiä, eläkeläisiä. Opastamme toisia ikäihmisiä vapaaehtoistyönä.

Vertaisopastajalta ei edellytetä tieto- ja viestintätekniikan koulutusta tai ammattipätevyyttä, vaikka osa meistä onkin tehnyt työuransa tietotekniikka-ammattilaisina. Suuri osa opastajistamme on harjaantunut työelämässä tai vapaa-ajan harrastuksissaan riittävän hyviksi tvt-käyttäjiksi osatakseen neuvoa aloittelevia tai tukea tarvitsevia.

Tietokoneen opettaminen vaihtunut tieto- ja viestintätekniikan opastamiseen


Enter ry:n tietotekniikan opastusta vuonna 2012 oli 23 pisteessä, mm. pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja palvelukeskuksissa.  Annoimme niissä opastusta yhteensä 1008 tuntia.  Yksittäisten tietokoneopastusten määrä oli 1336.    Opastuskerta on maksimissaan yksi tunti, vähimmillään kyse voi olla lyhyestä pulmatilanteen ratkaisemisesta.  Sama henkilö saattaa myös käydä opastettavana useamman kerran.  Opastus on henkilökohtaista ja maksutonta. Järjestimme myös ryhmäopastuksia yhteistyössä eri yhteisöjen kanssa.

Enter ry:n jäsenet voivat varata etukäteen ajan mm. Lasipalatsin opastuksiin. Käytännöt vaihtelevat opastuspisteittäin, joten katso tarkemmin:
http://www.entersenior.fi/enter-opastaa-ja-toimii/tietotekniikan-opastus-ja-opastu/

Seniorit haluavat oppia käyttämään älypuhelimia


Kännykän käyttöä opastettiin 1585 seniorille. Enterin vapaaehtoistoiminnassa toimii 24 kännykänkäytön opastajaa eli luotsia. Kännykkäopastus on keskittynyt Kampin palvelukeskukseen, joka nyt toimii remontin vuoksi Käenkujalla Sörnäisissä.  Kännykkäopastuksen koordinaattori piti myös 29 luentoa, joihin osallistui yhteensä 836 senioria.

Viime vuoden aikana tuli opastuksiin ja luennoille runsaasti ikäihmisiä, jotka halusivat oppia käyttämään älypuhelimia.  Otamme älypuhelin-seniorit mieluisaksi haasteeksi, mutta opastamme toki kaikenlaisten puhelinten käyttöä – sillä tunnemme lukuisia erilaisia malleja.

Kännykkäopastuksiin ilmoittaudutaan etukäteen. Katso lisää yleistietoa http://www.entersenior.fi/enter-opastaa-ja-toimii/kannykankayton-opastus/  sekä kevään 2013 kännykkätilaisuudet ja ohjeet ilmoittautumisiin.

Opastustoimintamme jatkuu ja kehittyy


Olemme erittäin tyytyväisiä opastusvuoteen 2012. Silti kannamme yhä huolta niistä ikäihmisistä, jotka ovat vaarassa joutua vaikeuksiin ilman tieto- ja viestintätekniikan taitoja. Kehitämme opastustoimintaamme auttaaksemme useampia ikäihmisiä. Tunnetko sinä huolta? Haluatko ryhtyä opastajaksi? Tule rohkeasti mukaan vaikka tutustumaan ja kyselemään.  Ja Enterin jäseneksi voit liittyä, vaikket opastajaksi haluaisikaan.  http://www.entersenior.fi/liity_jaseneksi/ .  Järjestämme jäsenillemme myös TVT-koulutusta.  Tutustu esitteeseemme ja juttuun aktiivisesta enteriläisestä.

Opastajat - Aulikki Uusitalo-Kasvio

2 kommenttia:

  1. Huh - miten suurta tulosta Enter on tehnyt! Yhteistyöllä se sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että toimintamme on laajentunut ja syventynyt. Olemme hyvin ajan hermolla kuten meidän pitääkin. Keväällä Enter järjestää hyviä koulutuksia ja jäsentoimintakin herättää odotuksia.

      Opastuksillemme on niin paljon kysyntää, että opastajia tarvitaan lisää neuvomaan tietotekniikkaa, verkkopalveluita, kännykänkäyttöä, tablettilaitteita... Osoitteesta entersenior.fi löytyy infoa, jos haluat tulla mukaan toimintaan.

      Poista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.